KOHTI VARHAISKASVATUKSEN KOLMIPORTAISTA TUKEA

Tervetuloa seuraamaan Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat SVEOT ry:n blogia!

Tässä blogissa paneudutaan Erityisesti Erityiseen varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Tässä blogin avaavassa kirjoituksessa esitetään näkökulmia varhaiskasvatuksen kehittämisen suuntaviivoista ja erityisesti kolmiportaisen tuen mallin ulottamisesta varhaiskasvatukseen.

Varhaiskasvatus on ennennäkemättömien uudistusten keskellä. Syksyllä 2015 astui voimaan uusi varhaiskasvatulaki ja lokakuussa 2016 saimme Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, jotka otetaan käyttöön elokuussa 2017. Muutoksia on myös edessä. Varhaiskasvatuslain päivitys on hallituksen puoliväliriihen mukaan ajankohtaista syksyllä 2018. Yksi keskeisimmistä ja toivotuimmista muutoksista tässä päivityksessä on esi- ja perusopetuksessa käytettävän ja perusopetuslaissa säädetyn kolmiportaisen tuen järjestämän ulottaminen myös varhaiskasvatukseen. Tämä uudistus on tähän asti antanut odottaa itseään, vaikka lukuisat kunnat Suomessa ovat ottaneet kolmiportaisen tuen käyttöön ilman lainsäädännön tukea.

Kaikkia lapsia tulisi koskea samanlainen kasvun ja oppimisen tuki iästä riippumatta. Kolmiportainen tuki tulee ulottaa varhaiskasvatukseen.

Sekava nykytilanne vaarantaa lasten välisen tasa-arvon

Lapsen tuen järjestämisestä on tähän asti säädetty hyvin yleisellä tasolla ja tämä on johtanut siihen, että kunnat soveltavat lukuisia erilaisia portaattomia ja kolmiportaisia tuen malleja. Vaihtelevat käytännöt ja epätarkka lainsäädäntö ovat johtaneet tilanteeseen, jossa varhaiskasvatuksessa annettavasta tuesta puhuminen ylipäätään on haastavaa, koska yhteistä käsitteistöä saati tilastotietoa tukea tarvitsevien lasten määrästä ei ole. Kuntien käytänteiden vertailu on mahdotonta, tuen toteutumisen valvominen vaikeaa ja sen laadun arviointi vähintään epävarmaa.

Vaihtelua on erityisesti siinä, mitä esimerkiksi tehostettu ja erityinen tuki kunnassa konkreettisesti tarkoittaa, kenelle sitä tarjotaan, mitä sen saaminen edellyttää ja miten ja kenen toimesta päätös tuesta tehdään. Valitettavasti paikoin on päädytty käyttämään myös järjestelmiä, joissa erityinen tuki on esimerkiksi diagnoosiperusteista. Tuen tarpeen arvioinnissa pedagogisen, opettajan tekemän arvioinnin rooli on paikoin sivuutettu. 

Tuen keinot tulee kirjata konkreettisesti lakiin tuen portaittain.

Ilman lain tukea kunnat ovat luoneet hyvin vaihtelevia tuen organisoinnin ja resurssoinnin hallinnollisia järjestelmiä. Vahvimman erityisen tuen piiriin pääsyn ehdoksi on saatettu päättää perusopetuslain hengen vastaisesti pidennetty oppivelvollisuus, jolloin erityinen tuki rajautuu pois suurimmalta osalta varhaiskasvatusikäisistä lapsista kyseisessä kunnassa. Samaan aikaan erityinen tuki voi olla ainoa tuen porras, jossa rakenteelliset tuen keinot ovat mahdollisia. Tämä saattaa käytännössä johtaa tilanteeseen, jossa vain pidennettyyn oppivelvollisuuteen oikeutetut lapset voivat esimerkiksi saada kunnassa avustajan. Nämä äärettömän valitettavat toimintatavat luovat epätasa-arvoa lasten välille varhaiskasvatuksessa.

Tuen tarpeen arvioinnin tulee perustua lapsen yksilölliseen tarpeeseen, ei ennalta määrättyihin kategorioihin, kuten diagnooseihin.

Varhaiskasvatukseen sovitetulla kolmiportaisen tuen järjestelmällä yhtenäisyyttä 

Kolmiportaisen tuen saaminen varhaiskasvatukseen ennen kaikkea selkeyttäisi nykyistä sekavaa ja vaihtelevaa tuen käytäntöä. Tässä yhteydessä varhaiskasvatuksen kolmiportainen tuki on kuitenkin järjestelmänä tärkeää sovittaa varhaiskasvatuksen tarpeisiin. Perusopetuslakiin kirjatusta kolmiportaisesta tuesta on jo useiden vuosien kokemukset ja toisaalta kuntien soveltamat varhaiskasvatuksen kolmiportaisen tuen mallit mahdollistavat toimivien - ja toimimattomien - käytäntöjen tarkastelun kriittisesti. Opetusalan ammattijärjestö OAJ selvitti hiljattain kolmiportaisen tuen toimivuutta perusopetuksessa. Selvityksessä havaittiin useita epäkohtia, jotka kolmiportaisen tuen tuomisessa varhaiskasvatukseen voi ja tulee hyödyntää.

Varhaiskasvatuslain kolmiportainen tuki sovitetaan pienten lasten tuen järjestämisen tarpeisiin. Perusopetuslain järjestelmästä kertyneitä kokemuksia hyödynnetään varhaiskasvatuksen järjestelmän kehittämisessä.

Pienten lasten kasvatuksella, opetuksella ja hoidolla varhaiskasvatuksessa on omat erityispiirteensä esi- ja perusopetukseen verrattuna ja ne on otettava tuen järjestelmän rakentamisessa huomioon. Varhaiskasvatuspalveluiden variaatio on luonnollisesti perusopetusta suurempi ja tuen järjestelmässä on otettava huomioon niin perhepäivähoito, kerhotoiminta siinä missä päiväkodissa annettava varhaiskasvatus. Oman lisänsä tuovat yksityisen palveluntuottajat. Toisaalta lasten ikähaarukka on iso, kun tuen järjestelmää sovelletaan pienimmistä, alle vuoden ikäisistä lapsista alkaen.

Tärkeää on huomioida myös varhaiskasvatuksessa yhä lisääntyvä lasten vaihtuvuus. Siinä missä perusopetuksen luokka on edes suhteellisen pysyvä lukuvuoden ajan, varhaiskasvatuksen ryhmät ovat jatkuvassa liikkeessä osa-aikaisen varhaiskasvatuksen lisääntymisestä ja vanhempien työssäkäyntiin tai opiskeluun perustuvasta osallistumisesta johtuen. Myös varhaiskasvatuksen henkilöstörakenne on perusopetusta vaihtelevampi ja lapsen kanssa ryhmässä työskentelevä henkilö ei perusopetuksen tapaan automaattisesti ole opettaja. Nykytilanteesta tuesta voi vastata paitsi lastentarhanopettaja tai varhaiskasvatuksen erityisopettaja, myös lastenhoitaja tai perhepäivähoitaja yksin tai yhdessä muiden kanssa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajien työnkuvat ovat hyvin vaihtelevia perusopetukseen verrattuna ja suuntautuvat koko ajan enemmän kohti konsultoivaa työotetta.

Erityisopetus ja pedagoginen vastuu määriteltävä 

Yksilöllisen erityisopetuksen merkitys lapsen tukemisessa on oleellista. Lakiin tulee määritellä selkeästi lapsen oikeus varhaiskasvatuksen erityisopettajan antamaan erityisopetukseen, osa-aikaisesti tehostetun tuen portaalla ja tarvittaessa kokoaikaisesti ainakin erityisen tuen portaalla. Myös resurssit sen antamiselle on taattava, mikä käytännössä tarkoittaa varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrän lisäämistä. Erityisopettajaresurssit kuntien välillä vaihtelvat järkyttävän paljon erityisesti siinä, kuinka paljon konkreettista erityisopetusta varhaiskasvatuksen erityisopettajat pystyvät antamaan. Erityisopettajaresurssia on oltava käytössä niin paljon, että aikaa jää tehdä työtä lasten kanssa.

Vahvistetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan erityispedagogisen osaamisen roolia lapsen tukemisessa ryhmässä joko kokoaikaisesti tai säännöllisenä erityisopetuksena konsultaation lisäksi. Lisätään varhaiskasvatuksen erityisopettajien määrää.

Varhaiskasvatuksen kolmiportainen tuki tulee suunnitella järjestelmä sellaiseksi, että se paitsi joustaa myös perustuu pedagogiseen arviointiin lapsen tilanteesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kolmiportaisen tuen malli ei saa muuttaa varhaiskasvatuksen erityisopettajan roolia hallinnolliseksi, jolloin erityisopettajat lähinnä hallinnoivat tukea eikä ehdi sitä itse antaa. Pääpainon on aina oltava lasten kanssa tehtävässä työssä. Toisaalta erityisopettajien asiantuntemusta on hyödynnettävä nykyistä säännönmukaisemmin. Erityisesti tehostettuun tukeen siirtymisessä on aiheellista pohtia, voisiko varhaiskasvatuksen erityisopettaja olla tekemässä tätä päätöstä pedagogisen arvion ja osaamisensa pohjalta.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan rooli pedagogisessa tuen tarpeen arvioinnissa tulee olla keskeinen. Erityisopettaja voi esittää tai päättää tehostettuun tukeen siirtymisestä.

Lapsen tuen tarve korostaa entisestään opettajien vahvan pedagogisen vastuun merkitystä varhaiskasvatuksessa. Tukitoimet eivät saa alkaa vasta silloin, kun lapsi siirtyy tehostettuun tukeen, vaan lapsen on saatava tukea heti. Lasten varhaisen tukemisen edellytykset liittyvät tiiviisti pedagogisen koulutuksen saaneiden lastentarhanopettajien riittävään määrään ryhmissä sekä opettajien osaamiseen ja toisaalta varhaiskasvatuksen johtamiseen. Yleinen tuki ja lastentarhanopettajien pedagoginen vastuu siitä tulee kirjata kolmiportaisen tuen osana lakiin. Yleinen tuki on aktiivista tekemistä lapsen tukemiseksi ryhmässä, ympäristön muokkaamista, yhteistyötä ja aktiivista toimintatapojen kehittämistä. Lapsen tukemisessa varhaiskasvatuksen erityisopettajan keskeisin rooli on olla erityispedagogiikan asiantuntija, ja tälle työlle, yksilölliselle tuelle, erityisopetukselle ja tukea tarvitseville lapsille tulee jäädä riittävästi aikaa ja resursseja.

Kehitetään laadukasta varhaiskasvatuksen yleistä pedagogiikkaa ja lisätään yliopistokoulutuksen saaneita lastentarhanopettajia lapsiryhmiin nykyistä enemmän. Kaikkien lastentarhanopettajien erityispedagogisen osaamisen vahvistaminen on tärkeää. Suositaan kahden lastentarhanopettajan mallia päiväkotiryhmissä.

Rakenteellinen tuki ja inkluusio rinta rinnan

Kolmiportaiseen tukeen siirtymisen yhteydessä on tärkeää käydä keskustelua ja määritellä yksiselitteisesti tuen keinoja. Varhaiskasvatuksessa erityisesti rakenteellisen tuen keinot, kuten ryhmäkoon pienentäminen ja integroidut pienryhmät, ovat saaneet väistyä muiden tuen keinojen tieltä. Taustalla on erittäin tärkeä, kansainvälisesti jaettu koulutusjärjestelmän arvo lapsen oikeudesta olla osallinen ja osallistua yhteiseen ryhmään muiden kanssa inkluusion arvopohjan mukaisesti. Lapsen oikeus olla yhdessä muiden samanikäisten lasten kanssa isoissa, yhteisissä lapsiryhmissä ajaa kuitenkin joskus ohi lapsen oikeudesta saada tarpeitaan vastaavaa yksilöllistä tukea.

Koulutuksen kentällä ja lainsäädännön tasolla tulee käydä perusteellista keskustelua inkluusiosta ja määritellään nykyistä tarkemmin, mitä inkluusiolla kasvatuksen ja koulutuksen arvopohjana tarkoitetaan.

On selvää, että kasvavissa ryhmissä lasten yksilöllinen huomioiminen on vaikeampaa. Ryhmäkoon pienentämisen ollessa nykytilanteessa käytössä vain hyvin rajoitetusti, lapsiryhmän suurta kokoa kompensoidaan rakenteellisista tukitoimista tyypillisesti avustajalla. Tämä ei ilman muita riittäviä tukitoimia, ryhmäkoon pienennystä ja erityispedagogista osaamista kuitenkaan aina yksin riitä. 20 lapsen ryhmässä, jossa on useita hyvinkin erilaisia pedagogisia ja rakenteellisia tukitoimia tarvitsevia lapsia ja mahdollisesti yksi pedagogisen koulutuksen saanut lastentarhanopettaja, mahdollisuudet tukea lasta ovat rajalliset. Avustaja ja ryhmäkoon pienentäminen eivät saa olla toisiaan poissulkevia rakenteellisia tukitoimia, vaan tarvittaessa molempien tulee olla mahdollisia lapsen tarpeiden mukaisesti.

Inkluusion ja rakenteellisten tukitoimien asettaminen vastakkain nykyisellä tavalla ei ole lapsen etu, sillä usein juuri rakenteellisten tukitoimien tärkeys korostuu vaativinta erityistä tukea saavien lasten kohdalla. Tämän hetkisen hyvin ylimalkaisen inkluusion määrittely on johtanut tilanteisiin, joissa lapsen yksilöllisen tilanteen arviointi ja tuen tarpeisiin vastaamisen mahdollisuudet ovat jääneet toissijaiseksi, kun tavoitteena ja ohjeistuksena on ollut sijoittaa kaikki lapset yleisiin varhaiskasvatuksen ryhmiin. Inkluusio ei kuitenkaan voi toteutua, mikäli lapsi ei saa tarvitsemaan tukea. Vaativinkin erityinen tuki voi olla mahdollista voimakkaiden tukitoimien ja joustavat rakenteellisen tuen myötä myös yleisessä lapsiryhmässä, joskin tuen valikoiman tulee olla monipuolinen ja erityispedagoginen osaaminen erittäin vahva. Koulutuksen kentällä tarvitaankin laajempaa ja perusteellista keskustelua inkluusiosta.

Mahdollisuus rakentaa lapsiryhmät joustavasti lasten tarpeiden mukaan tulee säilyttää. Tämä tarkoittaa, että hyvinkin voimakkaiden tukitoimien tulee olla mahdollisia myös yleisessä lapsiryhmässä yhdistettynä varhaiskasvatuksen erityisopettajan tukeen, pysyvästi ja huomattavasti pienempään ryhmäkokoon ja tarvittaessa avustajan tukeen. Mikäli riittävä tuki ei mahdollistu yleisessä ryhmässä, tulee integroituja erityisryhmiä järjestää.

On muutoksen aika!

Kolmiportaisen tuen saaminen varhaiskasvatukseen on mahdollisuus kehittämiselle, keskustelulle, kriittiselle käytänteiden tarkastelulle. Ennen kaikkea se on kuitenkin mahdollisuus yhtenäisemmälle ja tasa-arvoisemmalle tuen järjestelmälle, johon siirtyminen vahvistaa kehityksen ja oppimisen tuen jatkumoa lapsen elämässä.

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Kommentit kirjoituksesta ovat lämpimästi tervetulleita. 

Noora Heiskanen

Kirjoittaja on Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat SVEOT ry:n puheenjohtaja